torstai 16. huhtikuuta 2026

Symbiozin luovutus ja ensifiilikset

 Tänään päättyi kolmen viikon odotus ja kävin noutamassa Symbiozin Lahden Autosalvasta. Auto näytti edelleen todella hyvältä, ja myyjäkin kehui vielä valitsemaani Mercure-sinistä ulkoväriä. Hän kertoi, että muutama ohi kävellyt asiakaskin oli kehunut luovutusalueella kimaltelevaa sinistä ilmestystä. 

Ensin hoidettiin paperit kuntoon ja sen jälkeen päästiin itse auton kimppuun. Luovutustilaisuudessa käytiin lävitse kaikki tärkeimmät toiminnot ja mm. yhdistettiin puhelin auton järjestelmään. Sen lisäksi suoritettiin pieni ajolenkki autokaupan pihassa, jossa testattiin vielä ainakin auto-hold -toimintoa. Mittarilukema oli luovutushetkellä 20 km, päivän päätteeksi mittarissa oli reilu 100 km.

Ensifiilikset ovat olleet todella positiiviset ja autoa testanneet ja ihmetelleet perheenjäsenetkin ovat olleet siitä positiivisesti yllättyneitä. Meillä päin kun ei ole mitenkään kovin suopeasti suhtauduttu ranskalaisiin menopeleihin, ainakaan sen jälkeen kun vuonna 2010 perheeseemme uutena ostettu Peugeot 5008 lähti vuoden ikäisenä vaihtoon mm. lukuisten sähköongelmien vuoksi. 

Symbiozissa ilahduttaa jo mainitun ulkovärin lisäksi hyvä laatuvaikutelma. Techno-varustetason istuimet ovat miellyttävät, eikä sisusta natise tai resonoi millään tavalla. Takaovet ovat ehkä hieman muovisen oloiset, mutta onneksi etuovien paneelit on päällystetty istuimien kangasta muistuttavalla materiaalilla.

Ajettavuus on hyvä. Autoa on todella helppo ajaa, kaasu on kevyt ja monitilavaihteisto työskentelee todella sulavasti. Ainoa miinus on ehkä hieman kova rengasmelu, mutta toisaalta asfaltit ovat talven jäljiltä paikoitellen todella huonokuntoisia.

Renaultin käyttöliittymä on niin ikään hyvä. Keskinäytön sekä mittaristonäytön toiminta on jouhevaa ja näyttö reagoi hyvin kosketukseen, sitä ei tarvitse mitenkään "tökkiä". Hieman totuttelua vaatii äänenvoimakkuuden säätö (tapahtuu pyyhkijäviiksen alapuolelle sijoitetusta "joystickistä", joka on ilmeisesti kuulunut Renaulteihin lähes muuttumattomana jo useiden vuosien ajan). Toinen mahdollisuus on säätää äänenvoimakkutta keskinäytön päällä olevista painikkeista, mutta se ei ole kuljettajan kannalta ehkä paras vaihoehto, sillä painikkeita painaakseen joutuu jonkin verran kurkottelemaan.

Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen hankintaani. Toivotaan, että auto palvelee moitteettomasti  koko sopimuskauden ajan, eli kolme vuotta ja 75 000 kilometriä.

Raportoin myöhemmin mm. kulutuslukemista ja muista kokemuksista, kunhan saan totutusajon suoritettua ja perehdyttyä perusteellisemmin auton moninaisiin ominaisuuksiin.


Alla vielä muutama kuva.

Luovutusalueella odottamassa omistajaansa

Kertaakaan en ole vielä istunut ;)

Mercure-sininen on mielestäni ehdottomasti paras väri Symbioziin



sunnuntai 5. huhtikuuta 2026

Asioilla Lahdessa, pikainen käynti Autosalvan pihalla - Symbioz bongattu!

 Lauantaina kävin asioilla Lahdessa ja päätin ajaa Autosalvan kautta katsomassa josko Symbioz olisi sinne ilmestynyt. Ja olihan se! Tietysti piti ottaa pari kuvaa ja pieni hetki silmäillä autoa :)

Sininen väri näytti oikein hyvältä (en ole livenä vielä missään nähnyt), ja Symbioz erottuikin kivasti muista aidatulla alueella olevista uusista autoista, jotka olivat lähes kaikki mustia tai harmaita.  Pilareissa oli vielä kuljetussuojat paikoillaan, joten auto oli varmaankin tullut juuri ennen pääsiäistä autoliikkeeseen odottamaan luovutushuoltoa ja pesua.

Jospa ensi viikolla ajoon!

Siellä se odottelee vielä kuljetussuojat pilareissa



sunnuntai 29. maaliskuuta 2026

BMW:n myynti AutoVexin kautta - helpot ja supernopeat kaupat!

 Kuten Symbiozin tilaamista käsittelevässä postauksessa mainitsin, päätin myydä 5-sarjalaisen Bemarini AutoVex-palvelun kautta. Kokosin tähän postaukseeni hieman kokemuksia auton myynnistä ko. palvelun kautta.

Koska tilasin Symbiozin Renault-jälleenmyyjältä eli tässä tapauksessa Autosalvasta, ajattelin, että Bemarini ei olisi ehkä kaikista halutuin auto heidän vaihtoautorivistöönsä. Toisaalta auto oli siistikuntoinen ja suht vähän ajettu (158 tkm), lähes täydellisellä merkkiliikkeen huoltokirjalla ja hyvin varusteltu, joten ei se varmaan pahimmasta päästäkään olisi ollut. Kuitenkin uskoin sillä olevan enemmän kysyntää Saka/Kamux/Bilar99e-sektorilla, niinpä päätin kokeilla AutoVexiä, enkä näin ollen tarjonnut Bemaria ollenkaan Autosalpaan.

Tarjouspyyntö oli nopeasti laadittu. Minulla oli muutamia hyviä kuvia autosta jo entuudestaan, muutaman otin ilmoitusta varten lisää. Halusin tarjoukset 100 km säteeltä, sillä minulla ei ollut intoa lähteä toimittamaan autoa kovinkaan kauaksi. Ilmoitusta laatiessa kysyttiin tietysti myös mahdolliset viat ja puutteet, ainoa miinus tässä tapauksessa oli haljennut tuulilasi, joka jäi sitten auton ostaneen liikkeen murheeksi. AutoVexiltä soitettiin ennen ilmoituksen julkaisua (seuraavana päivänä), laatimani ilmoitus käytiin pääpiirteittäin läpi ja vahvistettiin minimihinta, jonka autosta halusin. Puhelun jälkeen ilmoitus julkaistiin palvelussa ja vuorokauden kestävä huutokauppa alkoi. 

Autosta tuli heti viisi tarjousta viideltä eri autoliikkeeltä. Tosin tarjoavia liikkeitä tai niiden tarjoamaa summaa ei näe ennen kuin huutokauppa on päättynyt ja silloinkin näkee vain hyväksymänsä tarjouksen tehneen liikkeen. Kahden eniten tarjonneen liikkeen summat ja etäisyydet näki kyllä ennen tarjouksen hyväksymistä.

 Selkeä loppukiri oli havaittavissa perjantaina huutokaupan viime metreillä, sillä tarjouksia tuli lopulta 135 kpl seitsemältä eri liikkeeltä. Kaksi tarjousta oli tosiaan asettamani minimihinnan yläpuolella ja hyväksyin niistä toiseksi parhaimman, sillä liike sijaitsi lähempänä asuinpaikkakuntaani ja tarjous oli vain 50 euroa vähemmän kuin eniten huutaneen liikkeen tarjous.

Hyvin pian tarjouksen hyväksymisen jälkeen autoliike otti minuun yhteyttä ja sovimme auton toimittamisesta liikkeeseen. Ostaja halusi minun toimittavan auton mahdollisimman pian (kuukausi vaihtuu), niinpä toimitin BMW:n jo samana iltana. Tyhjensin autosta pikavauhdilla omat tavarat ja pakkasin mukaan talvirenkaat, toisen avaimen sekä huoltodokumentit. Liikkeessä myyjä kävi lyhyellä koeajolla, vahvisti auton olevan ok (nopea puhelu tarjouksen tehneelle liikkeen ostajalle) ja sen jälkeen loin Traficomissa varmenteen ja allekirjoitin sähköpostiini tulleen ostosopimuksen. 

Sitten vain kättä päälle ja viikonlopun viettoon! Koska oli perjantai-ilta, myyjä lupasi rahojen kilahtavan tilille maanantain aikana.

Symbiozia odotellessa minulle järjestyi auto käyttööni perhepiiristä, joten ihan autottomaksi en sentään jäänyt.

Kaiken kaikkiaan auton myynti AutoVexin kautta oli nopeaa ja vaivatonta. Voin suositella palvelua, jos ei halua kierrellä eri liikkeissä tarjoamassa autoaan (kokeiltu joskus sitäkin, huonolla menestyksellä) tai jos autoa ei myy itse suoraan esim. Nettiauton kautta. Suoraan itse myymällä olisi saanut ehkä vielä paremman hinnan, mutta silloin on varauduttava viestittelykavereihin ja kaikenlaisiin "katselijoihin", aikaa ja vaivaa menee myös koeajoaikojen sovitteluihin. Lisäksi BMW oli vielä sen hintaluokan auto, ettei sitä ihan käteiskaupalla kukaan ostaisi. 

 Tosin AutoVexinkin tapauksessakin myytävällä autolla on merkitystä. Jos kyseessä on autoliikkeitä kiinnostava yksilö (huoltohistoria, varusteet, kilometrit jne.) saat todennäköisesti enemmän ja parempia tarjouksia.

Joten jos mietit autostasi luopumista, kannattaa harkita vakavasti AutoVex-palvelua! Mainittakoon vielä, että auton myyjälle kyseessä on täysin ilmainen palvelu, ainoastaan auton ostava liike maksaa AutoVexille välityspalkkion. Ja jos saadut tarjoukset eivät jostain syystä miellytä, voi ne myös hylätä.

***

Paras hinta autostasi - ilmaiseksi (autovex.fi)


torstai 26. maaliskuuta 2026

Uusi auto tilattu!

Taustaa

Ajomäärien vähentyessä ja autoon liittyvien vaatimusten muuttuessa olen aktiivisesti etsinyt uutta autoa nykyisen 5-sarjalaisen BMW:n tilalle. Monien vaihtoehtojen kartoituksen jälkeen kiinnostuin Renault Symbiozista. Kyseessä on melko uusi automalli, jossa yhdistyvät hyvät sisätilat, kompaktit ulkomitat, taloudellisuus sekä kattava varustelu - eikä hintakaan ole päätä huimaava. Erityisen kiinnostavan Symbiozista tekee sen hiljattain päivittynyt voimalinja. Hevosvoimia on nyt 158 aiemman 143 sijaan, kiihtyvyys on parantunut 1,5 sekunnilla 0-100 km/h.

Symbiozissa on siis täyshybriditekniikka. Se koostuu 1,8-litraisesta vapaasti hengittävästä neljäsylinterisestä bensiinimoottorista, kahdesta sähkömoottorista sekä automaattisesta monitilavaihteistosta. Autoa ei tarvitse kuitenkaan ladata, vaan se on ns. itselataava. Kyseessä ei siis ole pistokehybridi (plug-in hybridi), vaan akut latautuvat jarrutusenergian ja polttomoottorin avulla. Tämä tekniikka on tuttua ainakin Toyotan monista malleista jo vuosien takaa. Uudistuneen voimalinjan myötä valmistaja lupaa kulutuslukemien painuvan 4,5 litran tuntumaan sadalla kilometrillä CO2-päästöjen jäädessä 99 grammaan. Kaupunkiajosta jopa 80 % onnistunee sähköllä, mikä vähentää polttoaineen kulutusta 40 %. Tämä on ihan positiivista, varsinkin nyt kun polttoaineen hinnat ovat taas nousussa.

Minkälaisen Symbiozin lopulta tilasin? Ja millaisella sopimuksella?

Kävin tutustumassa Symbioziin Lahden Autosalvassa. Liikkeessä oli näytillä nimenomaan tämä uudistunut full hybrid E-Tech 160 techno edition -malli. Se oli väriltään musta, mikä teki autosta minusta pienen näköisen. Koeajoauto oli tummanharmaa ja vanhemmalla 143-hevosvoimaisella tekniikalla varustettu, mutta siitä sai kuitenkin riittävän käsityksen auton ajettavuudesta ym. ominaisuuksista. En ollut aiemmin livenä Symbiozia nähnytkään, joten oli ihan tarpeen käydä liikkeessä tutustumassa malliin perusteellisemmin.

Koeajoin autoa moottoritiellä sekä taajamaolosuhteissa teollisuusalueella. BMW:n jälkeen auto tuntui melko kapealta ja muutenkin tosi erilaiselta. Yritin kuitenkin olla vertailematta autoja liikaa, koska kyseessä on kuitenkin täysin erilaiset autot, joita ei oikeastaan edes voi verrata keskenään. Mielestäni sain Renaultissa hyvän ajoasennon, penkit olivat oikeastaan yllättävän hyvät. Niistä löytyi ilahduttavasti sivuttaistukea. Sen pidempään ihmettelemättä palasin autoliikkeeseen kauppoja hieromaan, sen verran hyvältä Symbioz vaikutti kokonaisuutena.

Päädyin hankkimaan auton Autosalpa Sopimuksella. Se on ikään kuin osamaksurahoituksen ja yksityisleasingin välimuoto; valitaan vuotuinen ajomäärä sekä sopimuskauden kesto, jonka perusteella lasketaan kiinteä kk-hinta (itse valitsin 36 kk / 75 000 km). Sopimukseen voi sisällyttää käsirahaa, joka luonnollisesti pienentää kk-eriä. Auton jälleenmyyntiarvosta ei tarvitse olla huolissaan, sillä autosta tehdään takaisinostositoumus, jossa myyjä lupaa ostaa auton vähintään tietyllä summalla takaisin sopimuskauden päättyessä. Autosalpa Sopimuksessa kuukausimaksuun ei sisälly huoltoja tai teknisiä korjauksia, mutta tässä tapauksessa myyjä vakuutti huoltojen olevan maltillisen hintaisia, jolloin erillinen huolenpitosopimus tulisi huomattavasti kalliimmaksi. Mahdolliset tekniset viat menisivät takuun piikkiin. Autosalpa Sopimuksessa mainitsemisen arvoinen seikka lienee se, että auton voi helposti vaihtaa toiseen myös kesken sopimuskauden, mikä ei ole monissa leasing-sopimuksissa mahdollista ainakaan ilman lisämaksua.

Autosalvassa oli meneillään kampanja Symbioz E-Tech 160 techno edition -mallista (erä nopean toimituksen autoja). Techno edition -kampanjamalliin sai veloituksetta sähkötoimisen takaluukun handsfree-toiminnolla (etu 634 euroa). Autosalpa Sopimuksella sain lisäksi 1 000 euron alennuksen.
Väriksi valitsin Mercure-sinisen metallivärin. Myyjäliikkeen varastossa olisi ollut mustaa ja valkoista, mutta mielestäni tämä sininen sopii malliin parhaiten, joten ajattelin sen olevan kahden viikon odotuksen arvoista. Lisävarusteiksi valitsin vielä käännettävän tavaratilan maton sekä kumimattosarjan. Talvirenkaiksi valikoitui Nokian Tyres Hakkapeliitta 10 -nastat Renaultin 18" Gravity-alumiinivanteilla. Kesäkiekot tulevat myös Gravity-vanteilla.

BMW:n olen päättänyt myydä AutoVexin kautta, tästä saatan kirjoittaa erillisen postauksen.

Joka tapauksessa huhtikuun ensimmäisellä tai toisella viikolla pitäisi olla uusi Symbioz ajossa!

***

Alla vielä Symbiozin teknisiä tietoja, varustelistaus, uudistunutta mallia käsittelevä koeajoartikkeli sekä tietoa Autosalpa Sopimuksesta:













Symbiozin luovutus ja ensifiilikset

 Tänään päättyi kolmen viikon odotus ja kävin noutamassa Symbiozin Lahden Autosalvasta. Auto näytti edelleen todella hyvältä, ja myyjäkin ke...