Tänään päättyi kolmen viikon odotus ja kävin noutamassa Symbiozin Lahden Autosalvasta. Auto näytti edelleen todella hyvältä, ja myyjäkin kehui vielä valitsemaani Mercure-sinistä ulkoväriä. Hän kertoi, että muutama ohi kävellyt asiakaskin oli kehunut luovutusalueella kimaltelevaa sinistä ilmestystä.
Ensin hoidettiin paperit kuntoon ja sen jälkeen päästiin itse auton kimppuun. Luovutustilaisuudessa käytiin lävitse kaikki tärkeimmät toiminnot ja mm. yhdistettiin puhelin auton järjestelmään. Sen lisäksi suoritettiin pieni ajolenkki autokaupan pihassa, jossa testattiin vielä ainakin auto-hold -toimintoa. Mittarilukema oli luovutushetkellä 20 km, päivän päätteeksi mittarissa oli reilu 100 km.
Ensifiilikset ovat olleet todella positiiviset ja autoa testanneet ja ihmetelleet perheenjäsenetkin ovat olleet siitä positiivisesti yllättyneitä. Meillä päin kun ei ole mitenkään kovin suopeasti suhtauduttu ranskalaisiin menopeleihin, ainakaan sen jälkeen kun vuonna 2010 perheeseemme uutena ostettu Peugeot 5008 lähti vuoden ikäisenä vaihtoon mm. lukuisten sähköongelmien vuoksi.
Symbiozissa ilahduttaa jo mainitun ulkovärin lisäksi hyvä laatuvaikutelma. Techno-varustetason istuimet ovat miellyttävät, eikä sisusta natise tai resonoi millään tavalla. Takaovet ovat ehkä hieman muovisen oloiset, mutta onneksi etuovien paneelit on päällystetty istuimien kangasta muistuttavalla materiaalilla.
Ajettavuus on hyvä. Autoa on todella helppo ajaa, kaasu on kevyt ja monitilavaihteisto työskentelee todella sulavasti. Ainoa miinus on ehkä hieman kova rengasmelu, mutta toisaalta asfaltit ovat talven jäljiltä paikoitellen todella huonokuntoisia.
Renaultin käyttöliittymä on niin ikään hyvä. Keskinäytön sekä mittaristonäytön toiminta on jouhevaa ja näyttö reagoi hyvin kosketukseen, sitä ei tarvitse mitenkään "tökkiä". Hieman totuttelua vaatii äänenvoimakkuuden säätö (tapahtuu pyyhkijäviiksen alapuolelle sijoitetusta "joystickistä", joka on ilmeisesti kuulunut Renaulteihin lähes muuttumattomana jo useiden vuosien ajan). Toinen mahdollisuus on säätää äänenvoimakkutta keskinäytön päällä olevista painikkeista, mutta se ei ole kuljettajan kannalta ehkä paras vaihoehto, sillä painikkeita painaakseen joutuu jonkin verran kurkottelemaan.
Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen hankintaani. Toivotaan, että auto palvelee moitteettomasti koko sopimuskauden ajan, eli kolme vuotta ja 75 000 kilometriä.
Raportoin myöhemmin mm. kulutuslukemista ja muista kokemuksista, kunhan saan totutusajon suoritettua ja perehdyttyä perusteellisemmin auton moninaisiin ominaisuuksiin.
Alla vielä muutama kuva.
![]() |
| Luovutusalueella odottamassa omistajaansa |
![]() |
| Kertaakaan en ole vielä istunut ;) |
![]() |
| Mercure-sininen on mielestäni ehdottomasti paras väri Symbioziin |



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti